Huonejärjestyksen muuttaminen vaatii kokeneet osaajat

12.12.2022

Huonejärjestyksen muuttaminen tuo parhaimmillaan asumiseen lisää tilaa, käytännöllisyyttä ja toiminnallisuutta, ja tekee pahimmillaan huoneistosta asuinkelvottoman. Tyypillisiä ratkaisuita ovat esimerkiksi kylpyhuoneen tai keittiön siirto, seinien kaataminen tai uusien rakentaminen. Näin perustavanlaatuinen remontti ei kuitenkaan koskaan ole yksinkertainen, vaan vaatii tarkkaa suunnittelua ja osaavan tekijän.

Toteutamme paljon asuntojen kokonaisvaltaisia remontteja, jotka usein sisältävät myös huonejärjestyksen muutoksia LVI- ja sähkötöineen. Vastaavasti meiltä onnistuvat asuntojen yhdistäminen tai jakaminen kahdeksi. Tarvittaessa ohjaamme sinut osaavan suunnittelijan pakeille, jotta projektisi saa jalkansa oikealla tavalla telineisiin ennen rakennustöiden käynnistämistä.

Asuntojen yhdistäminen tai jakaminen kahdeksi

Asuntojen yhdistäminen tai jakaminen kahdeksi on aina monimutkainen prosessi, sillä kyseessä on harvoin pelkkä väliseinän rakentaminen tai purkaminen. Nykyään lähes kaikissa asunnoissa on esimerkiksi omat sähkö- ja vesimittarinsa, jotka pitää huomioida myös uusien asuntojen suunnittelussa.

Jos asunto jaetaan kahteen erilliseen osaan, toiseen täytyy yleensä vähintäänkin lisätä keittiö ja kylpyhuone, jotka molemmat vaativat isoja vesi-, viemäri- ja sähkömuutoksia. Jos taas kaksi asuntoa yhdistetään, on uudessa huoneistossa lähtökohtaisesti esimerkiksi kaksi keittiötä. Useimmiten lopputuloksesta ei saa toimivaa pelkästään remontoimalla keittiö joksikin muuksi huoneeksi, vaan kokonaisuus vaatii toimiakseen isompia muutoksia.

Paitsi että itse remontin toteuttaminen on haastavaa, saattaa mittava huonejärjestyksen muutos vaatia myös rakennusluvan, vaikkei kantaviin rakenteisiin koskettaisikaan. Suunnittelu- ja rakennuslupaprosessi on aloitettava jo hyvissä ajoin ennen remontin aloittamista. Lue lisää rakennusluvista.

Seinän kaataminen kerrostalossa

Seinän kaataminen kerrostaloasunnossa on nykyään melko tyypillinen toive remontin yhteydessä. Esimerkiksi keittiön ja olohuoneen välisen seinän poistaminen on jo vakiinnuttanut asemansa asiakkaiden toivomuslistoilla.

Vanhojen seinien sisällä kulkee lähes aina jonkinlaista talotekniikkaa. Tyypillisesti ainakin sähköjä, mutta joskus myös lämmityslinjoja tai vesi- ja viemärinousuja. Seinän kaataminen itsessään on materiaalista riippumatta melko helppoa ja jopa mukavaa, mutta kaikkea seinän sisästä löytyvää ei useinkaan ole mahdollista vain poistaa, vaan sille täytyy keksiä jokin uusi reitti määränpäähänsä. Vesi-, viemäri- ja lämpölinjojen osalta tämä on joskus niin kallista, ettei siihen ryhtyminen kannata, mutta myös sähköjen osalta vaadittu muutos yleensä vähintäänkin tuplaa itse seinän kaatamiseen vaaditun työmäärän.

Suunnittelija on avainasemassa

Kun puhutaan huonejärjestyksen muuttamisesta tai asuntojen yhdistämisestä tai jakamisesta, kannattaa aina hyödyntää ammattisuunnittelijaa. Vaikka suunnittelutyön hinta houkuttelee tekemään suunnitelmia itse, on laadukkaan suunnitelman pohjalta aina helpompi tehdä urakkatarjous ja lähteä toteuttamaan itse projektia. Tämä myös aina lopulta säästää rahaa.

Mitä mieltä olet tästä aiheesta? Jatketaan juttua Runtun Facebookin puolella.

Tilaa maksuton arviokäynti

Kodin laadukas remontti on investointi, joka lisää asumismukavuutta ja kodin arvoa

Kun valitset ammattitaitoisen tiimin hoitamaan remonttisi, voit olla varma onnistuneesta lopputuloksesta. Huolehdimme kaikista yksityiskohdista ja varmistamme, että kodistasi tulee juuri sellainen kuin olet aina halunnut sen olevan.

Älä epäröi ottaa yhteyttä, kun haaveilet kodin uudistamisesta – me olemme täällä auttaaksemme sinua saavuttamaan unelmasi!

Tilaa uutiskirjeemme ja inspiroidu

Tervetuloa Runtu Worksin inspiroivaan maailmaan!
Tilaamalla uutiskirjeemme saat arvokasta tietoa kodin remontointiin liittyen sekä kuulet eksklusiivisista eduistamme.
Jaamme kirjeissämme inspiraation lähteitä omien remontointiunelmien ja -suunnitelmien tueksi.

    Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että Runtu lähettää sähköpostiisi tietoa palveluista ja tarjouksista. Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa. Lue tietosuojaselosteemme.

    Aiheeseen liittyvät artikkelit

    Huoneistoremontti Korjausrakentaminen

    Kaikki artikkelikategoriat

    Uusimmat blogiartikkelimme

    Hamptonin henkeä Runtun Huvila ja Huussi -jäähyväisjaksossa

    Runtun viimeiseksi jäävässä Huvila ja Huussi -jaksossa jälleen yksi jyrkän, rantaan päättyvän rinteen yläpäässä sijaitseva kesänviettopaikka sai uuden elämän. Mökki oli säilynyt vuosikymmeniä lähes alkuperäiskunnossaan. Käyttökuntoisena sen olivat pitäneet lähinnäpienet päivitykset ja ylläpitävät korjaukset. Heti purkutöiden alussa havaittiin ongelmia mökin alapohjassa. Rossipohjaisen lattian alta paljastui betonilaatta ja niiden välissä oli pieni, käytännössä täysin tuulettumaton ilmatila. […]

    Lue lisää

    Runtu goes Huvila & Huussi: 70-lukua modernilla twistillä

    Viimeisimmässä Huvila ja Huussi -jaksossa toteutettiin upean 70-luvulla rakennetun mökin modernisointi vanhaa kunnioittaen. Mökin uusien omistajien toiveissa oli yläkerrassa sijaitsevan paneelipintaisen keittiö- ja oleskelutilan tuominen nykypäivään. Samassa yhteydessä keittiö tulisi uusia tämän päivän urbaanien mökkiläisten vaatimuksia vastaavaksi. Sisustusarkkitehti Mikko Vesasen suunnitelma oli selkeä: Suuri mdf-paneloitu kattopinta kattoikkunasyvennyksineen uusittaisiin maalatulle levypinnalle. Alkuperäiset, mäntypaneloidut seinät jätettäisiin kertomaan […]

    Lue lisää

    Runtu goes Huvila & Huussi: Sukumökin uusi elämä

    Huvila ja Huussi -jaksossa toteutettiin huikealla paikalla järven rannalla Lohjalla sijainneen sukumökin muutos. Suvussa pitkään olleen, nykyiselle paikalleen yli sata vuotta sitten siirretyn mökin tarina oli suomalaisittain varsin tyypillinen: Matkan varrella sitä oli pyritty ylläpitämään kulloinkin hallinnoivien sukupolvien parhaan kyvyn mukaan, mutta kunnollista, mökin rakenteet huomioivaa peruskorjausta ei ollut tehty koskaan. Yleensä mökille kävellessä osaava […]

    Lue lisää

    Tavallista parempaa korjausrakentamista

    © 2025 Runtu Works Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.