Tosi-TV ja sen aitous?

30.9.2018

Esiintymiseni TV:n lifestyle- ja remonttiohjelmissa kirvoittaa välillä kysymyksiä siitä, missä määrin kaikki on näyteltyä.
Onko Ville, joka kirjoittaa tätä tekstiä sama henkilö kuin se, joka esiintyy televisiossa? Lyhyt ja rehellinen vastaus kysymykseen on kyllä.

Ville Heino

En ole kovinkaan kaksinen näyttelijä, joten omalta osaltani olen ruudussa koko lailla oma itseni. Toki yhteen kohtaukseen kuvataan yleensä useampia ottoja, jotta leikkaajat saavat ryhmiteltyä sanottuja asioita ja siivottua änkytykset ja mutinat keskusteluista. En myöskään esimerkiksi kiroile ruudussa yhtä paljoa kuin oikeasti. 😉

Keskustelut ja kuivat vitsit eivät kuitenkaan ole käsikirjoitettuja, vaan syntyvät niin sanotusti hupusta ihan todellisissa tilanteissa.

Kuten minäkin, kaikki jaksoissa esiintyvät ihmiset ovat oikeita omia itsejään.

Ihmiset ja remontit ovat oikeita, ja niihin käytetään oikeaa rahaa

Kullakin projektilla on ihan oikea kohdehenkilöiden itse määrittelemä remonttibudjetti, jonka he itse maksavat, ja jonka puitteissa me toimimme.

Kohteet valitaan tarkalla seulalla ja ennen varsinaisia kuvauksia käydään läpi aika liuta erilaisia kohteita. Ensimmäisenä putoavat pois hakemukset, jotka eivät selkeästi sovi ohjelmaan joko remonttikohteen tai vaikkapa epärealistisen budjetin puolesta.

Kiire kasvaa loppua kohden

Remontti itsessään on kuitenkin juuri sitä itseään. Esimerkiksi remontin mukanaan tuomat ongelmatilanteet ovat todellisia ja tuovat aidosti myös haastetta tekemiseen. Remontit toteutetaan käytännössä aina vastaan tulevista ongelmista huolimatta aluksi sovitussa aikataulussa. Kaikki ohjelmassa tehtävät remontit tehdään parin kuukauden aikana, ja parhaillaankin työskentelemme yhtä aikaa viiden remontin kimpussa.

Kuten oikeassakin elämässä, kussakin projektissa kiireen määrä yleensä lisääntyy loppua kohden. Kohteen deadlinen lähestyessä työtahti onkin usein melko intensiivinen, jotta kaikki saadaan ajoissa valmiiksi.

Kuten meillä Runtulla oikeassakaan elämässä, mitään ei kuitenkaan tehdä lopputuloksen ja rakenteellisten ratkaisujen kustannuksella, vaan kaikki televisiossa nähtävät muutokset ovat oikeasti juuri sellaisia kuin miltä näyttävät – aivan älyttömän hienoja ja käytössä kestäviä.

Kohdehenkilöiden reaktiot ovat oikeita

Usein kysytään, pysyykö remontin tulos aidosti salassa kohdehenkilöiltä. Totuuden selvitessä tästä aika ajoin jopa vähän hämmästytäänkin. Salaisuuden säilymisestä pidetään itse asiassa todella tiukasti kiinni.

Tunnepitoinen tosi-TV edellyttää oikeita tunnereaktioita. Sanotaan, että suomalaiset eivät tunteitaan helposti näytä, ja – suomalaisuuden hienoudesta mitään pois ottamatta – se on usein totta. Televisio helposti latistaa oikeassa tilanteessa vähääkin mahdollisesti läsnä olevaa tunnelmaa entisestään. Tavallinen tallaaja, vaikka osaisikin, ei liikutustaan yleensä kaikille näytä – varsinkaan 500 tuhannelle televisiokatsojalle – ainakaan uskottavasti. Kyyneleet ovat siis aitoja.

Varsin usein kohdehenkilöt myös itse ovat hyvin leikissä mukana, eivätkä halua pilata itseltään yllätystä.

Miten pääsee mukaan?

Kanavat hakevat ohjelmiinsa ihmisiä nettivisuillaan, mistä löytyy myös hakutiedot ja ohjeet.

Itse pidän sekä omassa työssäni että näissä ohjelmiin liittyvissä ”kesätöissä” eniten niiden tarjoamista haasteista. On hienoa päästä laittamaan erityisesti sellaisia kohteita, jollaisia en ole aikaisemmin tehnyt.

Mukaan kannattaa hakea. Se ei nimittäin maksa mitään. 😊

Runtu remontoi ilman kameroitakin

Jotta totuus ei unohtuisi lienee paikallaan muistuttaa, ettei Runtu ole olemassa vain telkkaria varten, vaan teemme remontteja ympäri vuoden myös ilman kameroita.

Jos sinulla on rakennusprojekti, jossa tarvitset apua, käy pyytämässä kustannusarvio »

Muista myös seurata Runtun ja minun edesottamuksia Instagramissa ja Facebookissa.

PS:
Kommentit tästä postauksesta voit käydä jättämässä tähän Facebook-ketjuun »

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Korjausrakentaminen

Kaikki artikkelikategoriat

Liity postituslistalle

Käytämme lomakkeen kautta saatuja tietoja palveluidemme tarjoamiseen ja toimittamiseen. Lisätietoja löydät Runtu Works Oy:n tietosuojaselosteesta »

Tietojen käyttölupa *



Uusimmat blogiartikkelimme

Henkilökuva: Ville Heino – tv-veteraani muistelee, miten ura televisiossa tuoreena yrittäjänä sai alkunsa

Kirjoittaja: Netello Systems Ville Heino on porvoolaislähtöinen, 1980 syntynyt rakennusalan yrittäjä. Yrittäjänä hän on toiminut vuodesta 2007 ja ollut urallaan toteuttamassa yli 500 korjausrakentamisen kohdetta pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa. Parhaiten hänet tunnetaan Runtu-brändin alla toimivien yritystensä toimitusjohtajana sekä useista esiintymisistään television sistustus- ja remonttiohjelmissa. Haastattelimme Villeä, ja nyt tv-veteraani muistelee, miten ura televisiossa tuoreena yrittäjänä sai […]

Remonttisuunnittelu kannattaa jättää ammattilaiselle

Remonttisuunnittelu on keskeinen osa huoneistoremonttia. Jokainen rakennusprojekti alkaa haaveilusta, jonkin oikean tai keksityn tarpeen täyttämisestä.

Huonejärjestyksen muuttaminen vaatii kokeneet osaajat

Huonejärjestyksen muuttaminen tuo parhaimmillaan asumiseen lisää tilaa, käytännöllisyyttä ja toiminnallisuutta. Tyypillisiä ratkaisuita ovat esimerkiksi kylpyhuoneen tai keittiön siirto, seinien kaataminen tai uusien rakentaminen.

Runtu Works Oy

Nuijamiestentie 5,
00400 Helsinki

Y-tunnus 2568213-2

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeen tilaus epäonnistui. Yritäthän uudelleen!
Uutiskirjeen tilaus onnistui! Saat meiltä jatkossa postia.
Copyright © 2023 Runtu Works Oy