Ville Heino: Miksi juuri nyt on oikea aika remontoida?

24.11.2023

Taantuma synnyttää aina epävarmuutta ja kysymyksiä omasta taloudesta. Olisiko parempi lykätä remonttia ja muita hankintoja ja odotella parempia aikoja? Moni toimii tällä hetkellä juuri näin, ja ajatus onkin helppo ymmärtää, kun media maalailee jatkuvasti synkempää kuvaa lähitulevaisuuden taloudellisista näkymistä.

Analyysi kotiremontin aloittamisen hyödyistä ja haitoista talouden laskusuhdanteessa

Sijoittamisen kultainen sääntö on, että ”silloin kannattaa ostaa kun veri virtaa kaduilla”. Voisiko sama logiikka päteä myös asumisen ja remontoinnin puolella? Harvalla on mahdollisuutta, tai edes halukkuutta, kuitata remonttiaan käteisellä. Useimmiten projektit rahoitetaan lainalla.

Viime aikoina moni on seurannut korkojen nousutahtia kauhunsekaisin tuntein. Vaikka korkomarkkinoiden kiristyminen on tiukentanut pankkien lainojen myöntämisen ehtoja, on samalla kiristynyt myös pankkien kilpailu lainoja nostavista asiakkaista. Korot saattavat siis olla huipussaan, mutta sen myötä lainojen muut, kiinteäluonteisemmat kulut usein laskevat. Tällä hetkellä lainanottajan on mahdollista neuvotella pitkällä tähtäimellä huomattavasti viime aikoja edullisemmista lainaehdoista. Tätä ei kannata jättää huomioimatta.

Toinen meidän asiakkaidemme kanssa yleisesti keskusteltu aihe on rakentamisen materiaalihintojen nousu, joka käynnistyi koronan myötä muutama vuosi sitten. Hintojen nousu on saanut monet lykkäämään rakennusprojektien aloituksia siinä toivossa, että hinnat tulevaisuudessa laskisivat. Vaikka osa hinnoista onkin absoluuttisista huipuistaan hieman tasaantunut, on niiden laskeminen koronaa edeltävälle tasolle, tai edes lähelle sitä, valitettavan todennäköisesti utopiaa. Valistuneiden arvioiden mukaan materiaalien nykyinen hintataso on niin sanottu uusi normaali.

Taantuma ja epävarmuus omasta taloudesta aiheuttavat luonnollisesti haluttomuutta sitoutua suuriin projekteihin, ja reaktio on helppo ymmärtää. Usein paras ostohetki on kuitenkin juuri se, kun muut pelkäävät. En väitä olevani rahoitusmarkkinoiden asiantuntija, eikä markkinoiden tulevaa tilaa ole helppoa ennustaa, mutta voisiko tällä hetkellä olla pikemminkin mahdollisuuksia tehdä omasta remontti- tai rakennusprojektista vuosisadan diili kuin epäonnistua?

Herättikö teksti ajatuksia? Onko sinulla oma näkemys rahoitusmarkkinoiden ja rakentamisen kustannusten kehittymisestä? Kuulemme ajatuksistasi mielellämme, jatketaan keskustelua Facebookin puolella.

Ville Heino

Tilaa maksuton arviokäynti

Kodin laadukas remontti on investointi, joka lisää asumismukavuutta ja kodin arvoa

Kun valitset ammattitaitoisen tiimin hoitamaan remonttisi, voit olla varma onnistuneesta lopputuloksesta. Huolehdimme kaikista yksityiskohdista ja varmistamme, että kodistasi tulee juuri sellainen kuin olet aina halunnut sen olevan.

Älä epäröi ottaa yhteyttä, kun haaveilet kodin uudistamisesta – me olemme täällä auttaaksemme sinua saavuttamaan unelmasi!

Tilaa uutiskirjeemme ja inspiroidu

Tervetuloa Runtu Worksin inspiroivaan maailmaan!
Tilaamalla uutiskirjeemme saat arvokasta tietoa kodin remontointiin liittyen sekä kuulet eksklusiivisista eduistamme.
Jaamme kirjeissämme inspiraation lähteitä omien remontointiunelmien ja -suunnitelmien tueksi.

    Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että Runtu lähettää sähköpostiisi tietoa palveluista ja tarjouksista. Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa. Lue tietosuojaselosteemme.

    Aiheeseen liittyvät artikkelit

    Korjausrakentaminen

    Kaikki artikkelikategoriat

    Uusimmat blogiartikkelimme

    Märkätilojen vedeneristys: sijoitus kodin turvallisuuteen ja arvoon

    Kun huoneistoremonttia suunnitellaan, on luonnollista keskittyä näkyviin muutoksiin: Uudet pinnat, kalusteet ja viihtyisä sisustus luovat kotiin halutun tunnelman. Todellisuudessa kodin turvallisuus ja kestävyys rakentuvat kuitenkin niiden asioiden varaan, joita ei silmällä näe. Yksi tällainen asia on vesieristys, joka aina suunnitellaan ammattilaisen toimesta osana hankkeen toteutuksen suunnittelua. Vedeneristyksen tehtävä on yksinkertainen mutta ratkaiseva: estää kosteuden pääsy […]

    Lue lisää

    WC remontti: Pieni projekti, suuri vaikutus

    WC on kodin pienimpiä tiloja, mutta sen merkitys arjessa on huomattava. Kun tila kaipaa uudistusta, jo pienilläkin muutoksilla voidaan saavuttaa suuri vaikutus. WC remontti ei ole vain käytännön toimenpide, vaan mahdollisuus tuoda kotiin lisää viihtyisyyttä, toimivuutta ja jopa arjen luksusta. Kun pienestä tulee suurta Moni ajattelee, että vessa on huomaamaton osa kotia, jonka ulkonäöllä ei […]

    Lue lisää

    Saunaremontti: vanhasta uutta rentoutumista varten

    Sauna on suomalaisen kodin sydän: paikka, jossa arki pysähtyy ja mieli rauhoittuu. Kun saunan pinnat kuluvat ja tekniikka vanhenee, tarjoaa saunaremontti mahdollisuuden uudistaa tilaa paitsi esteettisesti, myös toiminnallisesti. Oikein suunniteltuna ja toteutettuna saunaremontti luo puitteet pitkälle tulevaisuuteen kestävälle ja nautinnolliselle saunomiselle. Saunan suunnittelu on onnistumisen perusta Jokainen onnistunut saunaremontti alkaa huolellisella suunnittelulla. Tässä vaiheessa kartoitetaan […]

    Lue lisää

    Tavallista parempaa korjausrakentamista

    © 2026 Runtu Works Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.