Koronavuoden sadonkorjuu

3.11.2020

Runtulle kuluneet kaksitoista kuukautta ovat olleet monella tapaa käänteentekevät.

Eri medioihin tuottamamme rakentamiseen liittyvä sisältö on herättänyt viimeisen parin vuoden aikana häkellyttävän paljon mielenkiintoa, ja sosiaalisen median kanavamme ovat keränneet yleisön, jollaista korjausrakentajina emme olisi muutama vuosi sitten osanneet kuvitellakaan. Vaikka mielessä pyöriikin jatkuvasti mielenkiintoisia ja ehdottomasti käsittelemisen arvoisia rakentamiseen liittyviä asioita, niin tässä tekstissä käydään niiden sijaan läpi viimeisen vuoden aikana vastaan tulleita käänteitä, tämänhetkistä tilannetta ja sitä, miten se vaikuttaa muutamiin seuraaviin kuukausiin.

Remppasisältöä tämäkin viesti toki on, ja koskee ainakin kaikkia niitä, jotka suunnittelevat remonttia lähitulevaisuuteen, on sen sitten tarkoitus olla Runtun tai jonkun muun toteuttama. Tuttuja, suoraan rakentamiseen liityviä aiheita on tarkoitus tuottaa taas seuraavassa blogitekstissä, joka toivon mukaan näkee päivänvalon pian.

Televisioremontit

Jo pari vuotta kypsytelty ajatus televisioremonttien jättämisestä ja Runtun toimintaan täysipainoisesti keskittymisestä realisoitui viime vuoden loppupuolella, kun ilmoitimme Kotoisan kolmannen tuotantokauden kuvausten jälkeen tuotantoyhtiölle jättävämme rakennustyöt kameran edessä. Yrittäjänä toimimistani reilusta kolmestatoista vuodesta yhdeksän ajan olemme tehneet jotain television remonttiohjelmaa, ja television remonttimiehestä oli tullut jo osa omaa identiteettiäni. Ehkä juuri siksi koin, että oli tärkeää päästää irti ja alkaa haistella uusia tuulia.

Inno viinikellari

Vaikka olisi mukavaa paljastaa juoruja kulissien takaa, niin joudun valitettavasti toteamaan, ettei päätökseen liittynyt sen enempää dramatiikkaa. Ehkä aika ajoi ohi meistä televisioremonttien tekijöinä, eivätkä ohjelmanteon mukanaan tuoneet positiiviset haasteet enää riittäneet selättämään eteenpäin menemisen tarvetta. Tämä olisi todennäköisesti näkynyt ruudun välityksellä myös katsojille, joten oli reilua antaa tilaa seuraavalle ”sukupolvelle”. Kotoisan ystäville tiedoksi, että ohjelmasta on todellakin tulossa neljäs kausi, josta Maikkari tiedottaa lisää varmasti vielä tänä syksynä.

Korona

Kotoisan poistuminen vapautti luonnollisesti paljon resursseja muuhun. Tuskin oli kalenteriin ilmaantuneeseen vapaaseen tilaan päästy kiinni, kun alettiinkin uutisoimaan maailmaa uhkaavasta, Kiinasta löydetystä viruksesta. Maaliskuun alussa alkoi ”uusi normaali”, pian Uudenmaan rajat menivät kiinni ja ihmisten välisiä kontakteja rajoitettiin. Mekin jätimme kolmeksi kuukaudeksi uusien urakoiden kiertämisen ja keskityimme hoitamaan jo sovittuja urakoita, ja yhtäkkiä aikaa toiminnan kehittämiselle oli vielä aikaisempaakin enemmän.

Runtu toimisto

Vaikka korona toi monille mukanaan kurjuutta ja epävarmuutta, niin se myös pakotti katsomaan asioita uusista näkökulmista. Meille koronan mukanaan tuoma aika tarkoitti lähes kaikkien yrityksen sisäisten järjestelmien uudistamista. Se, miten nykyisin laskemme urakkatarjoukset, aikataulutamme projektit ja hoidamme sekä yrityksen sisäisen että asiakasviestinnän, on muuttunut kuluneen puolen vuoden aikana täydellisesti. Luonnollisesti paremmin toimivilla taustajärjestelmillä pyrimme takaamaan paitsi asiakkaillemme, myös itsellemme, toimivamman palvelukokemuksen.

Nyt voi todeta, että onneksi muutokset ehdittiin tekemään vielä ennen syksyä. Kotona kalsareissa vietetyt kolme kuukautta saivat ihmiset paitsi keksimään mielikuvituksellisia tapoja käyttää aikaansa, kaikesta päätellen myös kyllästymään tekemättömiin remontteihinsa. Näin se ainakin meille näyttäytyy, kun tilannetta tarkastelee takautuvasti. Tästä täytyy luonnollisesti olla erittäin kiitollinen, sillä kaikilla tilanne ei ole yhtä hyvä, eikä kaikkia koronan mukanaan tuomia käänteitä ole vielä nähty. Korjausrakentamisen alalla korona kuitenkin aloitti kiireen, jota todennäköisesti selätetään vielä pitkään.

Runtu

Olemme keväällä alkaneen kiireen pakottamina löytäneet mahtavaan työporukkaamme melkein tuplasti lisää taitavia ja ammattitaitoisia runtulaisia, mutta remonttikalenterimme on silti aivan toivottoman tukossa. Tällä hetkellä uusien urakoiden aloitukset menevät huhtikuulle 2021, ja kustannusarvioita aikataulutetaan jälleen aikaisintaan ensi vuoden alussa. Jo sovitut kustannusarviot toki tehdään vielä tämän vuoden puolella.

Vastaavanlainen tilanne on kuulemamme mukaan monella muullakin korjausrakentamisen osaajalla, joten parhaillaan remonttia suunnittelevan on hyvä pitää maltti mukana mahdollisia tekijöitä kartoittaessa. Toisaalta remontin tekijän etsimiseen kuluva aika on hyvä käyttää tulevan remontin suunnittelemiseen, jotta tekijän ja aikataulun löytyessä kaikki on valmiina itse toteutusta varten. Aina kannattaa tietysti panostaa myös inspiraation ja ideoiden hakemiseen fiilistelemällä jo tehtyjä remontteja esimerkiksi Runtun Instagramissa.

Tilaa maksuton arviokäynti

Kodin laadukas remontti on investointi, joka lisää asumismukavuutta ja kodin arvoa

Kun valitset ammattitaitoisen tiimin hoitamaan remonttisi, voit olla varma onnistuneesta lopputuloksesta. Huolehdimme kaikista yksityiskohdista ja varmistamme, että kodistasi tulee juuri sellainen kuin olet aina halunnut sen olevan.

Älä epäröi ottaa yhteyttä, kun haaveilet kodin uudistamisesta – me olemme täällä auttaaksemme sinua saavuttamaan unelmasi!

Tilaa uutiskirjeemme ja inspiroidu

Tervetuloa Runtu Worksin inspiroivaan maailmaan!
Tilaamalla uutiskirjeemme saat arvokasta tietoa kodin remontointiin liittyen sekä kuulet eksklusiivisista eduistamme.
Jaamme kirjeissämme inspiraation lähteitä omien remontointiunelmien ja -suunnitelmien tueksi.

    Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että Runtu lähettää sähköpostiisi tietoa palveluista ja tarjouksista. Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa. Lue tietosuojaselosteemme.

    Aiheeseen liittyvät artikkelit

    Korjausrakentaminen

    Kaikki artikkelikategoriat

    Uusimmat blogiartikkelimme

    Hamptonin henkeä Runtun Huvila ja Huussi -jäähyväisjaksossa

    Runtun viimeiseksi jäävässä Huvila ja Huussi -jaksossa jälleen yksi jyrkän, rantaan päättyvän rinteen yläpäässä sijaitseva kesänviettopaikka sai uuden elämän. Mökki oli säilynyt vuosikymmeniä lähes alkuperäiskunnossaan. Käyttökuntoisena sen olivat pitäneet lähinnäpienet päivitykset ja ylläpitävät korjaukset. Heti purkutöiden alussa havaittiin ongelmia mökin alapohjassa. Rossipohjaisen lattian alta paljastui betonilaatta ja niiden välissä oli pieni, käytännössä täysin tuulettumaton ilmatila. […]

    Lue lisää

    Runtu goes Huvila & Huussi: 70-lukua modernilla twistillä

    Viimeisimmässä Huvila ja Huussi -jaksossa toteutettiin upean 70-luvulla rakennetun mökin modernisointi vanhaa kunnioittaen. Mökin uusien omistajien toiveissa oli yläkerrassa sijaitsevan paneelipintaisen keittiö- ja oleskelutilan tuominen nykypäivään. Samassa yhteydessä keittiö tulisi uusia tämän päivän urbaanien mökkiläisten vaatimuksia vastaavaksi. Sisustusarkkitehti Mikko Vesasen suunnitelma oli selkeä: Suuri mdf-paneloitu kattopinta kattoikkunasyvennyksineen uusittaisiin maalatulle levypinnalle. Alkuperäiset, mäntypaneloidut seinät jätettäisiin kertomaan […]

    Lue lisää

    Runtu goes Huvila & Huussi: Sukumökin uusi elämä

    Huvila ja Huussi -jaksossa toteutettiin huikealla paikalla järven rannalla Lohjalla sijainneen sukumökin muutos. Suvussa pitkään olleen, nykyiselle paikalleen yli sata vuotta sitten siirretyn mökin tarina oli suomalaisittain varsin tyypillinen: Matkan varrella sitä oli pyritty ylläpitämään kulloinkin hallinnoivien sukupolvien parhaan kyvyn mukaan, mutta kunnollista, mökin rakenteet huomioivaa peruskorjausta ei ollut tehty koskaan. Yleensä mökille kävellessä osaava […]

    Lue lisää

    Tavallista parempaa korjausrakentamista

    © 2025 Runtu Works Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.