Tee kylpyhuoneremontti kerralla kunnolla − säästäminen ei kannata

Kylpyhuoneremontti nostaa asunnon arvoa, mutta vain jos se tehdään huolella ja tyylikkäästi. Pelkkä kaakeleiden uusiminen ei välttämättä vaikuta hintalappuun mitenkään.

Alkuun vähän Runtun kuulumisia! Työmailla pyyhkii hyvin, ja olemme saaneet riveihimme uusia osaajia. Seitsemän ammattilaisen voimin pystymme tällä hetkellä toteuttamaan kolmea suurehkoa kohdetta samaan aikaan, ja pystymme näin ollen jatkossa vastaamaan entistäkin paremmin kyselyihinne. Kesä alkaa kuitenkin valitettavasti siitä huolimatta olla meidän osaltamme mennyttä. Samoin alkusyksy, jolloin kuvaamme Kotoisan kolmoskautta näillä näkymin koko firman voimin. Kannattaa siis olla hereillä ja tiedustella loppuvuoden tilannetta jo hyvissä ajoin!

Kotoisan kolmoskauden kohdehaku on muuten vielä vähän aikaa auki, joten kannattaa toimia ripeästi, jos haluaa kotiinsa uutta ilmettä! Hae mukaan tästä >>

Rakennan parhaillaan paremman puoliskoni kanssa ensimmäistä omaa sijoitusasuntoamme, ja mm. kylpyhuone kokee remontissa täydellisen muodonmuutoksen. Tämä herätti itsessäni yllättäviä ja mielenkiintoisia ajatuksia remontin laajuudesta, sen kustannuksista ja kannattavuudesta: onhan kyseessä jollekin muulle kuin itsellemme tehtävä asunto. Päädyin kirjoittamaan aiheesta. Otin kirjoitukseen asunnon myyntitilannetta käsittelevän kulman, koska uskon sen koskettavan useampaa teistä. Omaa hitaasti etenevää remonttiprojektiamme voit muuten seurata Instagramissa>>

Kylpyhuoneremontti vaikuttaa suuresti ostopäätökseen

Omien havaintojeni mukaan yleinen mielipide on, ettei remonttia kannata tehdä ennen asunnon myyntiä, tai ainakin se kannattaa tehdä mahdollisimman edullisesti. Uutta asuntoa etsivä saattaa kuitenkin tehdä ostopäätöksen esimerkiksi pelkästään toimivan ja tyylikkään kylpyhuoneen perusteella, sillä kaikki muu on kohtuullisella vaivalla uusittavissa. Jos kylpyhuoneremontti on tekemättä tai toteutettu huonolla maulla, saattaa edessä häämöttävä remontti käännyttää potentiaalisen ostajan pois. Jos myytävässä kohteessa on esimerkiksi 80-luvulla tehty elähtänyt kylpyhuone, herättää se väistämättä epäilyksen kalliista ja työläästä remontista haitta-ainekartoituksineen ja kosteusongelmineen.

Sanoisin siis, että jos haluaa saada asuntonsa kaupaksi, kannattaa panostaa etenkin kylpyhuoneremonttiin ja jättää vaikka muu pintaremontti kokonaan tekemättä. Ainakin tietyillä ehdoin.

Kylpyhuoneremontti kannattaa tehdä kerralla kunnolla.

Kylpyhuoneremontista kannattaa maksaa enemmän

Väitän, että jos olet myymässä asuntoa ja uusit kylpyhuoneen keskeisenä ajatuksenasi säästää kaikissa materiaaleissa, on se myyntihinnan kannalta aika lailla sama, teetkö remonttia ollenkaan. Vaikka moni ostajaehdokas hyväksyisikin vasta uusitun kylpyhuoneen uuteen kotiinsa, niin uskon, että harva saa halvimman kautta tehtyyn remonttiin käyttämänsä rahat pois asuntoa myydessä.

Jos sijoitat kylpyhuoneremonttiin muutaman tonnin lisää ja hankit tarvittaessa avuksesi suunnittelijan, vaikka vain konsultoimaan nopeasti, niin sinulla on mahdollisuus saada kylpyhuoneesta koko asunnon katseenvangitsija. Pelkästään tyylikäs kylpyhuone saattaa siivittää asunnonostajan kohti ostopäätöstä, ja tehty remontti näkyy myös hinnassa, jonka ostaja on valmis uudesta kodistaan maksamaan.

Miksi suunnittelija?

Mainitsen jälleen suunnittelijan käytön siksi, että moni ajautuu käyttämään etenkin myyntiä varten teettämässään remontissa niin sanottuja “turvallisia” materiaaleja. Kun ihminen esimerkiksi selaa kylpyhuoneunelmia sisustuslehtien sivuilta, niin jokainen päätyy valitsemaan omaksi suosikikseen tyylikkään ja rohkeitakin valintoja sisältävän kotikylpylän. Silti omaan kohteeseen valitaan lattiaan tummanharmaa “kymppikymppi” ja seiniin 20x40 kiiltävä valkoinen. Miksi? Koska uskotaan, että tämä on ostajan kannalta turvallinen valinta. Väärin.

Kuten sanottua, hyvä suunnittelija osaa tarjota sinulle materiaaleja, joista et ole mahdollisesti ennen kuullutkaan. Lisäksi tämä osaa huomioida trendit, käyttää niitä sopivassa määrin menemättä yli, ja luomaan märkätiloistasi tyylikkään kokonaisuuden. Samalla tulee huomioitua valaistus, tilan käyttö ja toimivuus, jotka jäävät helposti taka-alalle tiloja itse suunnitellessa, olkoonkin että ne kaikki kuulostavat täysin itsestään selviltä nyt, kun sanon ne tässä ääneen.

Katso täältä esimerkkejä siitä, miten kylpyhuoneremontti toteutetaan Runtu Worksin tapaan: kylpyhuoneremontti Helsinki tai kylpyhuoneremontti Espoo.

Kylpyhuoneremontti Espoo ja Helsinki - Runtu Works.

Milloin kylpyhuoneremontti ei kannata?

Esimerkiksi Helsingin keskustassa asunnot ovat kalliita ja haluttuja. En edes muista, milloin olisin nähnyt keskustayksiötä julkisessa myynnissä. Asunnoista kilpaillaan, ja huonokuntoisetkin yksilöt menevät kaupaksi isoilla neliöhinnoilla. Tällaisissa tapauksissa kylpyhuoneremontti ei välttämättä tuo myyjälle mitään lisäarvoa, ainakaan rahassa mitattavaa sellaista.

Kylpyhuoneremontti kannattaisikin mielestäni tehdä ennen kaikkea silloin, kun asuntoa on oletusarvoisesti vaikea saada kaupaksi. Onko se riski? Totta kai, mutta mahdollisesti saavutettava etu paremmassa myyntihinnassa ja lyhyemmässä myyntiajassa tekee riskistä mielestäni kannattavan. Ennakkoon pieneltä kompromissilta tuntuva asunto saattaakin tuntua oikealta valinnalta, jos tilat ovat toimivat ja tyylikkäät.

Trendit muuttuvat, joten älä kikkaile liikaa

Jos haluat suunnitella kylpyhuoneen itse, muista, että potentiaalisilla asunnonostajilla ei välttämättä ole samanlainen maku kuin sinulla. Persoonaa saa ja kannattaa laittaa peliin, mutta ajattomat ratkaisut kasvattavat mahdollista ostajakuntaasi. Ja tarkennettakoon nyt vielä, että tämä ei tarkoita tummanharmaata lattiaa ja valkoisia seiniä. Omia käsityksiä kannattaa myös muistaa ravistella: nykyisin on saatavilla muitakin valaistusratkaisuja kuin spotteja. Suihkun siirtäminen toiselle seinälle voisikin tehdä koko tilasta toimivamman. Linjakaivo mahdollistaisi tavanomaisista lattialaattojen kokovaihtoehdoista poikkeamisen. Perinteisten seinälaattojen lisäksi on olemassa myös monia muita vaihtoehtoja: nykylaatat voivat olla jopa koko seinän korkuisia!

Tehosteseinät ja varsinkin raidat alkavat olla vahvasti “last season”, joten unohda kaakeleilla kikkailu. Tämän hetken suurin trendi on skandinaavisen yksinkertainen: koko kylpyhuone voidaan esimerkiksi tehdä samasta laatasta, mahdollisesti kokoa vaihdellen. Eikä valkoinenkaan seinä ole rikos, kunhan kokonaisuus on tyylikäs.

Kylpyhuoneremontti ei ole säästön paikka.

Huomioi nämä asiat, kun suunnittelet kylpyhuoneremonttia

  • Kaikkea voidaan siirtää: älä jumiudu ajatukseen, että kalusteiden, vesipisteiden tai pöntön sijoittelu olisi pidettävä sellaisena kuin se on aina ollut
  • Kylpyhuoneremontti on aina kallis: älä säästele väärissä paikoissa
  • Jos vähänkin tuntuu siltä, niin vähintäänkin konsultoi hyvää suunnittelijaa ja varaa remontin aloitukseen reilusti aikaa
  • Hyvin tehdyt suunnitelmat säästävät aina aikaa ja rahaa remonttia toteuttaessa

PS: Tämän postauksen kommentointi tuttuun tapaan Facebookissa.



Liity postituslistalle

* pakollinen tieto
Tietojen käyttölupa *