Pääsimme muutaman vuoden tauon jälkeen taas mukaan kulisseihin toteuttamaan Huvila & Huussi:n korjausurakoita. Tässä blogisarjassa esittelemme kohteiden taustoja ja muutostöitä näin toteuttajan näkökulmasta. Tervetuloa mukaan!

Huvilan ja Huussin viimeisimmän tuotantokauden toiseksi viimeisessä sisämuutoskohteessa toteutettiin koko mökin pintaremontti ja huonejärjestyksen muutos Porvoossa. Suvussa pitkään olleelle mökille oltiin sen omistajien toimesta jo suunniteltu keittiön siirtoa, jotta kasvavalle käyttäjämäärälle saataisiin lisää kauan kaivattua nukkumistilaa. Toiveissa oli myös saada mökkiin käyttömukavuutta parantava sisävessa. Uusien toimintojen ja niiden sijoittelun suunnittelu oli kuitenkin osoittaunut haastavaksi, ja mökin uuden elämän toteuttamisessa kaivattiin sisustusarkkitehti Mikon auttavaa kättä.
Suunnitelmien mukaan keittiö siirrettäisiin viereiseen huoneeseen. Uuden keittiön ja oleskelutilojen sekä eteisen ja keittiön väliset kaksi kantavaa seinää tuli purkaa ja korvata uusilla kantavilla palkeilla. Tämän myötä keittiö integroituisi oleskelutilojen kanssa sekä vanhan eteisen ja uuden keittiön välille avautuisi tilaa kokonaan uudelle pienelle WC:lle.






WC:n lisäys tuotti päänvaivaa
Remontti aloitettiin purkamalla vanhat säilytyskalusteet, keittiö ja pintamateriaalit. Pintojen purkutöiden jälkeen purettavaksi määriteltyjen kantavien seinien kuorma siirrettiin tilapäisille holvituille, joiden myötä seinärakenteet voitiin poistaa. Uusien kantavien palkkien tuenta hoidettiin rakenteisiin piiloon jäävillä pilareilla. Tilapäisten tukien poistamisen jälkeen päästiin rakentamaan uuteen avaraan tilaan mökin lopullisen muodon määrittävät väliseinät.
Mökin uusi WC päätettiin toteuttaa mökkikäyttöön hyvin soveltuvalla ja käyttömukavuudeltaan erinomaisella polttavalla WC-istuimella. Koska WC sijoitettiin rakennuksen keskelle, tuottivat sen toteuttamiseksi vaadittavat ilmanvaihtoasennukset jonkin verran päänvaivaa. Jotta lopputuloksen visuaalista ilmettä kuormittavilta koteloinneilta ja/tai näkyviltä putkiasennuksilta vältyttäisiin, järjestettiin istuimen vaatima korvausilma rakennuksen alapohjan kautta. Jäteilma vietiin WC:n uudessa väliseinässä rakennuksen katolle. Erityisesti ahtaaseen alapohjaan toteutetut asennukset koettelivat asentajien hermoja ja epämukavien työasentojen sietokykyä. Pieneen tilaan toteutettu WC vaati jo itsessään paljon mittatarkkuutta, jottei WC:n toteutus vaatisi liikaa kompromisseja sen ympärille suunnitelluilta muilta tiloilta.
Mökillä käytettävä vesi tuli sen sisäänkäynnin läheisyydessä olevasta porakaivosta, eikä juoksevaa vettä tuotu mökkiin sisään remontin yhteydessäkään. Mökille päätettiin kuitenkin rakentaa viemäröinti ja siihen liittyvä harmaan veden suodatusjärjestelmä, joka sijoitettiin lämpimän kuistin alle katseilta suojaan. Harmaavesijärjestelmä mitoitettiin niin, että tulevaisuudessa mökkiin on mahdollista haluttaessa järjestää juokseva vesi ja sen mahdollistama astianpesukone.



Kun paljon suunnittelua vaatinut väliseinävaihe ja tekniset toteutukset saatiin päätökseen, päästiin vihdoin pintatöiden kimppuun. Olohuoneeseen, kahteen vanhaan sekä ennen keittiönä palvelleeseen uuteen makuuhuoneeseen jätetyt vanhat lastulevypinnat verhoiltiin ohuella saneerauskipsilevyllä. Muuten kaikki pinnat toteutettiin perinteisellä STP-profiilin paneelilla. Samaan aikaan mökin lattialle asennettiin uusi näyttävä parketti. Vaihe oli varsin työläs, koska paneloitavaa pintaa ja sen myötä listoitettavia rajapintoja oli runsaasti.
Pintatyövaiheen loppuvaiheessa toteutettiin uuden keittiön ja säilytyskalusteiden asennukset. Lopputuloksena syntynyt mökki paitsi toteutti kohdehenkilöiden toiveet, myös mahdollistaa tulevat päivitykset mökin käyttäjien keksimien tarpeiden osalta nyt korjattuihin pintoihin koskematta.
Joko katsoit, mitä pidit? Anna palautetta esimerkiksi instagramissa, jossa kohteesta esillä lisää kuvia: instagram.com/runtuworks.







Kodin laadukas remontti on investointi, joka lisää asumismukavuutta ja kodin arvoa
Kun valitset ammattitaitoisen tiimin hoitamaan remonttisi, voit olla varma onnistuneesta lopputuloksesta. Huolehdimme kaikista yksityiskohdista ja varmistamme, että kodistasi tulee juuri sellainen kuin olet aina halunnut sen olevan.
Älä epäröi ottaa yhteyttä, kun haaveilet kodin uudistamisesta – me olemme täällä auttaaksemme sinua saavuttamaan unelmasi!
Tilaa uutiskirjeemme ja inspiroidu
Tervetuloa Runtu Worksin inspiroivaan maailmaan!
Tilaamalla uutiskirjeemme saat arvokasta tietoa kodin remontointiin liittyen sekä kuulet eksklusiivisista eduistamme.
Jaamme kirjeissämme inspiraation lähteitä omien remontointiunelmien ja -suunnitelmien tueksi.
Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että Runtu lähettää sähköpostiisi tietoa palveluista ja tarjouksista. Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa. Lue tietosuojaselosteemme.
