Henkilökuva: Ville Heino – tv-veteraani muistelee, miten ura televisiossa tuoreena yrittäjänä sai alkunsa

Ville Heino on porvoolaislähtöinen, 1980 syntynyt rakennusalan yrittäjä. Yrittäjänä hän on toiminut vuodesta 2007 ja ollut urallaan toteuttamassa yli 500 korjausrakentamisen kohdetta pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa. Parhaiten hänet tunnetaan Runtu-brändin alla toimivien yritystensä toimitusjohtajana sekä useista esiintymisistään television sistustus- ja remonttiohjelmissa. Haastattelimme Villeä, ja nyt tv-veteraani muistelee, miten ura televisiossa tuoreena yrittäjänä sai alkunsa, vaikka remonttiosaaminen oli vielä lapsenkengissä.

Ville, olen nähnyt sut telkkarissa ensimmäistä kertaa jo yli kymmenen vuotta sitten. Muistaakseni Inno ainakin ja Huvila & Huussi. Mitä tapahtui ennen näitä ohjelmia? 

Me perustettiin raksafirma Kerkon (Halme) kanssa 2007. Siinä vaiheessa olin tehnyt remppoja lähinnä kavereille ja ollut raksoilla kesäduuneissa, Kerkko ei sitäkään. Motivaatio ja halu oppia oli kuitenkin tuoreilla yrittäjillä aivan älytön. 2008 päästiin muutaman mutkan kautta mukaan ohjelmaan nimeltä Inno. Paanasen Marko oli ohjelman puikoissa ja olihan se todella suosittu siihen aikaan. Meille se oli tietysti tosi kova juttu, vaikka myöhemmin tajuttiinkin, että hypättiin aika lailla suoraan syvään päätyyn. Näin jälkikäteen ajatellen me ei oikeastaan osattu tuohon aikaan juuri mitään, mutta eihän se silloin siltä tuntunut.

Teitte kolme kautta Innoa, mutta miten keskenkasvuiset nuoret miehet päätyvät tällaisiin hommiin ja vielä ilman kummempaa kokemusta. Vai oliko tämä joku mallikoulu raksatyyliin? 

Innoa muistaakseni uudistettiin silloin ja raksaporukkaa haluttiin nostaa isommin esille. Ylipäänsä tavoitteena oli kai konkretisoida ja näyttää mitä remonteissa oikeasti tapahtuu, ettei kaikki käy kuin jossain taikatempussa. Meillä oli tutun tutun tuttuja tuotantoyhtiössä, ja neljästä koekuvatusta remppaporukasta meidät valittiin.

Eikö hirvittänyt? 

Ei tietenkään, mehän oltiin nuoria ja itseluottamusta riitti. Innon malli oli sellainen, että kymmenessä viikossa tehtiin kymmenen remonttia, eikä niistä mitään perussettiä ollut yksikään projekti. Seassa tehtiin kylppäreitä ja muita isompia muutoksia ja sellaisia lopputuloksia, joita ei silloin osannut kukaan. Ei ollut mitään manuaalia mistä katsoa miten asiat tehdään. Se oli sellainen jäätävä prosessioptimoinnin oppikoulu, oli pakko tehdä minuuttiaikataulu että kaikki saatiin ajallaan kondikseen. Inno-ajoilta on edelleen uran työaikaennätys – 127 tuntia viikkoon. 

Miten se on mahdollista, eihän viikossa ole tuon verran edes tunteja? 

Eihän niitä arkipäivissä olekaan, mutta painettiin parinkymmenen tunnin päiviä, unet oli sellaista kahta, kolmea tuntia. Tällaisia viikkoja oli itse asiassa kaksi putkeen, joiden aikana saatiin muistaakseni pidettyä jopa yksi vapari. Nuorena jaksaa, eikä se yllättävää kyllä silloin tuntunut edes kovin pahalta. Kaikki kohteet saatiin ajallaan valmiiksi, ja se oli tietenkin kunnia-asia. Ei siinä ehditty nukkumista murehtia. 

Mihis Inno-taival oikein teidän osalta loppui? 

Konsepti oli silloin kovin erilainen kuin niissä tuotannoissa, joissa olen myöhemmin ollut mukana. Budjetit oli täysin absurdeja, samoin aikataulut, eikä niitä meiltä kukaan kysellyt. Oli siinä duunarin selkänahka ajoittain kovilla. Saatettiin kahdessa viikossa tehdä kylppäriremontti, jolle nykyään laskisin toteutukseen kuusi viikkoa. Eikä siinä laadusta tingitty, yöunista korkeintaan, vaikka menetelmät ja materiaalit on toki vähän niistä ajoista kehittyneet. Ei siitä välttämättä kaikki olisi hengissä selvinnyt, mutta muutosohjelmien tekeminen oli tuolloin Suomessa ja varmaan koko maailmassa aika lapsen kengissä, joten ei kukaan oikein tiennyt miten niitä olisi pitänyt tehdä. Muun tuotantoporukan kanssa meillä oli aina ihan törkeän hauskaa, eli no hard feelings, vaikka kyllähän me sitten lopulta väsyttiin siihen tahtiin ja rahan vähyyteen. Toisaalta nyt, reilu kymmenen vuotta myöhemmin voi sanoa, että onhan näistä projekteista jäänyt ne kaikkein parhaat tarinat kerrottavaksi. 

No, olit ilmeisesti jonkun luokan tv-kasvo? 

No joo, mutta kaverit oli varmaan kyllä enemmän innoissaan kuin vastaantulijat. Ei se mun elämään vaikuttanut oikein millään tavalla, firman toimintaan ja rakennusprojektien myyntiin tietysti kyllä. Onhan tuollainen muutaman sadan tuhannen katsojan televisio-ohjelma aika tehokas markkinointiväylä. Omassa markkinoinnissa me ei kylläkään näitä oikein osattu hyödyntää ennen kuin ihan viime vuosina. Sittemmin tästä vähästäkin julkisuudesta on ollut haittaa ja hyötyä, mutta se on ihan oma tarinansa. 

Sitten alkoi häämöttää tämä koko kansan rakastama ohjelma. 

Tehtiin Innon jälkeen omia projekteja, eli ihan normiduunia muutama vuosi. Mulle tuli puhelu muistaakseni 2014 alussa: Innosta tuttu tuotantoyhtiö kaipasi uusia naamoja Huvilan ja Huussin seitsemännelle tuotantokaudelle. Konsepti oli aivan erilainen kuin Innossa, ja ne oli tehneet aika hyvää duunia tollaisen remppaohjelman tekemisen kehittämisessä. Mun duunikenttäkin oli jo olemassa, mutta siitä muotoutui mun aikana vielä enemmän osa tuotantoyhtiön koneistoa. Samalle tuotantokaudelle Mikko (Vesanen) palasi ohjelmaan ja meidän kemiat loksahti välittömästi paikalleen niin Mikon kuin muutaman muunkin ohjelman tekemisen kannalta tärkeimmän linkin kanssa. Ne on mun muistoissa todella kivoja aikoja, vaikka oli sekin toki rankka tuotanto tehdä. 

Klassinen kysymys. Oletko ollut maalaamassa kotirouville ruusuisia unelmia remonteista, jotka johtavat parisuhdekriiseihin tai muihin katastrofeihin. Remontointihan on yleensä mokailua ja venyviä aikatauluja. 

Meillä on Mikon ja muutaman muun siinä avainlinkissä olleen tekijän kanssa aina ollut tuotantoyhtiön suuntaan tiukka linja sen suhteen, että tehdään realismi edellä. Ei mitään simsalabim-osastoa vaan kerrotaan ne haasteet ja ongelmat, mitä tähän liittyy. Ja jos tekeminen onkin välillä näyttänyt helpolta, niin sitä se on tekijöiden ammattitaidon ja hyvin hioutuneen yhteistyön ansiosta silloin ollutkin. Mä olen myös ollut ehkä hysteerisenkin tarkka siitä mitä sanon, että kaikki pitää paikkansa, ja uskon Mikon olevan siinä suhteessa mun kanssa samanlainen. Luulen, että siihen ohjelman suosio ainakin meidän aikaan osittain perustuikin. Oltiin aitoja. 

Menevätkö nämä tuotantojen projektit aina maaliin, vai kuvataanko ne siitä kulmasta, että näyttää valmiilta? 

Ohjelmassa se yhdeksän viikon remontti tottakai puristetaan aina 42 minuuttiin, ja luohan se omanlaisensa illuusion helppoudesta. Me ollaan joka tapauksessa oikeasti näiden vuosien aikana tiukoista aikatauluista huolimatta luovutettu jokainen kohde ajallaan, ja ne on oikeasti aina olleet just niin siistejä kun miltä ne kuvissa näyttää, myös lähempää katsottuna. Tinkiminen on aina tehty ensin yöunista ja jaksamisen kustannuksella, ei koskaan laadusta. 

No mites, kiinnostaako TV vielä? Olet ollut myös kolmella Kotoisa-kaudella, mutta viime kerrasta alkaa olla hetki. 

Oli aika kun olisin varmasti sanonut ei, mutta kyllä mun kanta on varmaan jo muuttunut johonkin never say never -tasolle. Mutta kyllä mä sitten kerron jos jotain jännittävää on tapahtumassa.